6 | Portait’S galleria | 21.5.-6.6.2010

Kuusi näkökulmaa,

Kuusi suuntaa,

Kuusi visiota,

Tea Söderlundin työt liikkuvat toden ja fantasian, värimaailmojen ja mielenmaisemien välisellä alueella. Söderlundin töissä rinnastuvat todellisuus ja mielikuvitus, ja ihmisen tarve asettaa sille hahmotettavat puitteet.

Juuso Leppälän pääosin puusta ja passepartout-pahvista tehdyt suuret c-kasetit ovat syntyneet musiikin kuuntelun innoittamina. Eri genret, musiikkikappaleet, tunnetilat ja kokemukset ovat rakentuneet teosten pinnalle kuvamaailmoiksi maalauksin ja piirroksin, joille jo menneisyyteen siirtyneiden c-kasettien muoto toimii romanttisena kehyksenä.

Kati Heljakka on lelututkija, joka tekee väitöskirjaa aikuisten leluleikistä eri muodoissaan. Katin omaan taiteelliseen työskentelyyn sisältyy Blythe-sarjan nukke nimeltään Kiki, jota hän on kuvannut eri ympäristöissä. Lopputuloksena on sarja valokuvallisia tunnelmia ja tunnetiloja, yhden kuvan mittaisia tarinoita, joissa autenttinen maisema yhdistyy lelulle ominaiseen pinnan lumoon. Taiteilija pohtii, antaako hän työskentelyprosessin akana nukelle sielun, ja ovatko kuvat ihmisen kuvia.

Kari Kuisman teokset ovat portteja lasiavaruuteen. Kirkkaan lasin heijastukset luovat mielleyhtymiä menneen ja tulevan välimaastoon. Mitä oli ja mitä on tuleva. Kerrostettu lasi antaa syvyyttä ja toisaalta keveyttä, veistoksen sisältä voi hakea hahmon tai katsella veistosta puhtaasti visuaalisena elementtinä.

Janne Sammalmaan teoskokonaisuus ”Persoonat” koostuu neljästä omakuvasarjasta, jotka on toteutettu valokuvatulosteita ja autenttista maalausjälkeä yhdistäen. Oman lihallisuutensa paljastaen taiteilija leikittelee omalla identiteetillään. Hän pohtii välillä itseironisestikin persoonallisuuden muodostumista ja elämäämme hallitsevia rooleja.

Mirja Vallinoja maalaa voimakkaiden värien ja tunteiden maisemia,
lähikuvia matkalta, joka on sisäinen matka sydämen reitillä, vaikka reitillä näkyy myös puita, metsää, vuoristoa ja merta, alituisessa liikkeessä.

 

 

A Twist Of Fate 1-6, kuivapastelli (ikkunan pokat)

 

 

Vasemmalla: Neule 1-3 | oikealla: A Twist Of Fate 1-6 | etualalla: Kari Kuisman teoksia

 

 

Neule 1-3, tussi ja lyijykynä paperille (ikkunan pokat)

 

Oikealla: Neule 1-3 | vasemmalla Juuso Leppälän teoksia | etualalla Kari Kuisman teoksia